Galleria K | Elisa Kaikkonen | Maalauksia | 7.2.-3.3.2019

Galleria K | Elisa Kaikkonen | Maalauksia | 7.2.-3.3.2019

Elisa Kaikkonen käsittelee öljyvärimaalauksissaan ajan teemaa. Teoksissa pohditaan yksilön suhdetta aikaan, muistiin, erilaisiin aikaulottuvuuksiin ja todellisuuteen. Tämä näyttely koostuu elämän satunnaisuutta käsittelevistä maalauksista. Satunnaista tapahtumaa ei voi ennustaa ja monesti ajatellaan, että sattuma voi olla onnea, tai epäonnea tuottava. Maalauksissa on pyritty etsimään tapaa, jolla kuvata sattuma puhtaana tapahtumana, hetkenä, joka nivoutuu aikaan ja paikkaan, […]

Share

Galleria K | Ritva Larsson| Katu | 5.1.-3.2.2019

Galleria K | Ritva Larsson| Katu | 5.1.-3.2.2019

Taide voi osaltaan toimia tienä epäoikeudenmukaisuuden, syrjäytymisen ja muiden päivänpolttavien sosiaalisten ongelmien tarkasteluun. Maalaus voi olla hiljainen, poliittinen kannanotto paremman maailman ja inhimillisyyden puolesta. Tässä näyttelyssä on esillä kadun elämän eri puolia. Näyttelyn nimi voisi olla myös ”hyvinvointivaltion pudokkaat”. Koetan tuoda esiin etenkin ihmisryhmiä ja kohtaloita, jotka mielellämme siivoamme ajatuksistamme pois. Galleriaan tuotuna marginaaliin joutunutta […]

Share

Galleria K | Suvi Forssén & Veera Inkeri | Tuoppi | 1.9.-23.9.2018

Galleria K | Suvi Forssén & Veera Inkeri | Tuoppi | 1.9.-23.9.2018

Tuoppi on valtava inhimillinen tragedia olutpurojen välissä Tuhannet järvet baaripöydissä Käsidesi terveyskeskuksessa Ja kirkas ajatus joka sammuu ja syttyy Tuoppi on Suvi Forssénin ja Veera Inkerin alkoholi- ja baarikulttuuriteemoista syntynyt yhteisnäyttely, joka pohjimmiltaan näyttää inhimillisyyden, raadollisuuden ja myös ilon näiden teemojen sisällä. Tuoppi tuo viitteellisesti populaarikulttuuriin kuuluvan karaokebaarin korkeakulttuuria edustavaan taidegalleriaan ja yhdistää samalla eriarvoiseksi […]

Share

Galleria K | Lapin Taiteilijaseura | Pohjoinen virta | 2.8.-26.8.2018

Galleria K | Lapin Taiteilijaseura | Pohjoinen virta | 2.8.-26.8.2018

Lapin taiteilijaseuran ryhmänäyttely POHJOINEN VIRTA valtaa Galleria K:n elokuussa. POHJOINEN VIRTA esittelee viisi taiteilijaa: kuvataiteilijat Eliina Hurtigin, Risto Immosen, Siiri Niemelän, Tommi Sandbergin, Kari Tuiskun. Jokaisella heistä on persoonallinen tapa ilmaista teoksillaan asioita ja ilmiöitä ympäröivästä maailmasta. Esillä on maalauksia, veistoksia sekä esinekollaaseja. Avajaisia juhlitaan keskiviikkona 1.8. klo 17-19. Lämpimästi tervetuloa! Tapahtuma on myös Facebookissa: […]

Share

Galleria K | Eero Tiittula | Minne se päättyy | 7.7.-29.7.2018

Galleria K | Eero Tiittula | Minne se päättyy | 7.7.-29.7.2018

MINNE SE PÄÄTTYY Kun voin, kuvaan näkemäni sateenkaaret. Kerran sateenseinämä oli aivan edessäni, ja sateenkaari päättyi kotipihaamme. Asumme osan vuotta San Franciscon lahden alueella. Siellä ei sada juuri koskaan. Kun sataa, olemme ainoa ulkoileva perhe, koska vain meidän lapsillamme on sadevaatteet. 1906 maanjäristys tuhosi kahdeksankymmentä prosenttia San Franciscosta. Kuvat ovat kuin pommituksen jäljiltä. San Francisco […]

Share

Vantaan taiteilijaseura | Napa-galleria | Urbaani luonto | 12.5.-6.6.2018

Vantaan taiteilijaseura | Napa-galleria | Urbaani luonto | 12.5.-6.6.2018

Kun kaupunki kasvaa, saa luonto väistyä. Siellä missä moottorisahat laulavat ja vanha kuusikko kaatuu kerrostalojen, kauppakeskusten ja parkkipaikkojen tieltä, vähenee lintujen laulu, ja metsän suojissa asuvien eläinten on löydettävä uudet asuinsijat. Samaan aikaan, kun pääkaupunkiseudulla ja muissakin suuremmissa taajamissa — myös Rovaniemellä — rakennetaan kiivaasti, tyhjenee maaseutu, julkinen liikenne ja palvelut katoavat.  Urbaani luonto -näyttelyssä […]

Share

Vantaan taiteilijaseuran ja Salon taiteilijaseuran yhteisnäyttely | Merigalleria | Future ? | 28.4.-2.9.2018

Vantaan taiteilijaseuran ja Salon taiteilijaseuran yhteisnäyttely | Merigalleria | Future ? | 28.4.-2.9.2018

Salon taiteilijaseuran ja Vantaan taiteilijaseuran yhteisnäyttely Future? Merigalleriassa Mathildedahlin ruukkikylässä koko kesän 28.4.-2.9.2018! Myyntinäyttelyn teema on meri, jota näyttelyn taiteilijat käsittelevät kukin omista näkökulmistaan. Teoksissa teemaa on monipuolisesti käsitelty sekä vesistöjen saastumisen että omien henkilökohtaisten kokemuksien kautta. Meri on läsnä Mathildan Marinassa fyysisestikin Merigallerian sijainnin vuoksi. Kaikki teokset ovat myynnissä ja heti mukaan otettavia. Vantaan […]

Share

Hammaslääkäri Oskari | Pertti Ylinen | 1.4.-31.5.2018

Hammaslääkäri Oskari | Pertti Ylinen | 1.4.-31.5.2018

Arvostan taideteoksessa tunnetta ja sitä, että se sävähdyttää jollakin tavalla. Täytyy olla jokin syy,  miksi kyseinen taulu on tehty.        

Share

Galleria K | Juha Rantanen | Kahviseremonia | 8.3.-29.3.2018

Galleria K | Juha Rantanen | Kahviseremonia | 8.3.-29.3.2018

Kahviseremonia on performanssin, installaatioiden, videoiden ja kaksiulotteisten taideteosten kokoelma, joka kurottaa kokonaistaideteoksen suuntaan lainaten osan muotoaan japanilaiselta teeseremonialta. Seremoniassa kahvin valmistamisen performanssi laajentuu kahvihuoneeksi ja muiden teosten kautta koko galleriatilaan. Seremonia johdattelee puhdistavaan ja elvyttävään kokemukseen sekä virkistyneen oivalluksen äärelle leikkisyyttä unohtamatta. Kahvihuone ja sen esineet toimivat ylläpitävinä symboleina seremonian ollessa tauolla.  Taiteen tekemisen prosesseja tehdään […]

Share

Peijaksen sairaalan käytävägalleria | Paula Pitkänen | #lovetolivebythesea | 1.3.-4.5.2018

Peijaksen sairaalan käytävägalleria | Paula Pitkänen | #lovetolivebythesea | 1.3.-4.5.2018

  #lovetolivebythesea – meren voima, tuoksu, tuuli, kauneus – rakkaus mereen Viime syksynä muutimme Lauttasaareen asumaan. Olen kyyneleet silmissä kulkenut tuota rantapolkua ja nyt merivesi on alkanut valua väreinä myös kankaille. 10 % teosmyynneistä taiteilija lahjoittaa UNICEFille. Paula Pitkänen Papu Creates – Art from the heart 0401492263   http://papucreates.com              

Share
English English Finnish Finnish