Galleria K | Ritva Larsson| Katu | 5.1.-3.2.2019

Taide voi osaltaan toimia tienä epäoikeudenmukaisuuden, syrjäytymisen ja muiden päivänpolttavien sosiaalisten ongelmien tarkasteluun. Maalaus voi olla hiljainen, poliittinen kannanotto paremman maailman ja inhimillisyyden puolesta.

Tässä näyttelyssä on esillä kadun elämän eri puolia. Näyttelyn nimi voisi olla myös ”hyvinvointivaltion pudokkaat”. Koetan tuoda esiin etenkin ihmisryhmiä ja kohtaloita, jotka mielellämme siivoamme ajatuksistamme pois. Galleriaan tuotuna marginaaliin joutunutta on pakko katsoa, joudumme kohtaamaan sen mitä emme ehkä haluaisi nähdä tai ajatella. Edessämme on toinen ihminen iloineen ja suruineen seinälle nostettuna, maalauksen arvoisena.

Kadulle heijastuu hyvinvointimme polarisoituminen. Kadunkulmissa kerjäävät kiertävät EU-kansalaiset paremman toivossa, päihdepulmainen viettää aikaansa pysäkillä, asunnoton kuluttaa aikaansa. Kontrollin edustajat hoitavat työtään. Ihmiset kulkevat toistensa ohi, elämä etenee eri tasoissa kohtaamatta.

Teosten toteutustapa on traditionaalinen, hyvin klassisia perinteitä noudattava öljyvärimaalaus kaksiulotteiselle pinnalle. Jännite virittyy perinteisen tekniikan ja modernin aihemaailman kohdatessa, jolloin ”sosiaalinen” ja ”realismi” tapaavat toisensa. Olen valmistunut kuvataiteilijaksi vuonna 2009 Lahden taideinstituutista. Aiemmalta koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri (Tampereen yliopisto 1996). Tällä taustayhdistelmällä on melko luontevaa päätyä tutkimaan ”sosiaalista” myös taiteen keinoin.

Taidemaalauksissa tilanteet tallentuvat kankaalle taipaperille hitaasti, eikä kovin pitkälle menevä dialogi teoksen ja maailmanvälillä ole mahdollista. Teos jää taiteilijan kannanotoksi asioihin taiilmiöihin jalostuen katsojan mielessä tulkinnaksi teoksesta. Silti maalaustaidevaikuttamisen välineenä voi olla kiehtova ja tarpeellinen. Kuvat eivät tarjoavastauksia, vain kysymyksiä jotka ansaitsevat tulla kysytyksi.

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/795854300763180/

Ritva Larsson, Mies, 2018, öljy, 100 x 90 cm
Ritva Larsson, Muusikko, 2017-2018, öljy, 100 x 90 cm
Share
English English Finnish Finnish