residenssi atelje

Taiteilijatalo Gjutarsin toisessa kerroksessa sijaitsee ateljee-asunto, jota vuokrataan sekä ulkomaalaisille että kotimaisille taiteilijoille. Vuodesta 2002 alkanut residenssitoiminta on luonut yhteistyömahdollisuuksia ulkomaalaisten kuvataiteilijoiden kanssa sekä mahdollistanut vantaalaisille kuvataiteilijoille tilaisuuden työskentelyyn ja näyttelyiden pitämiseen eri puolilla Eurooppaa. Myös vantaalainen yleisö on päässyt tutustumaan ulkomaiseen nykytaiteeseen omalla paikkakunnallaan.

Residenssikausi on ympärivuotinen. Toukokuun alusta syyskuun loppuun residenssi on VTS:n vaihto-ohjelmaan kuuluvien kansainvälisten taiteilijoiden käytössä kuukauden kerrallaan. Tähän mennessä vieraita on ollut mm. Unkarista, Namibiasta, Liettuasta, Ruotsista, Islannista, Itävallasta, Venäjältä ja Saksasta sekä Virosta. Muina kuukausina (loka-huhtikuu) residenssi on vuokrattavissa kaikille taiteilijoille. Eri alojen taiteilijoilla on mahdollisuus hakea 1-3 kuukauden residenssiaikaa. Taiteilijavalinnoista vastaa Vantaan Taiteilijaseuran residenssitoimikunta.

Residenssin tavoitteena on tarjota taiteilijoille hiljentymisen tila ja uuden kohtaamisen mahdollisuus.

RESIDENSSITILA 365€ /kk

(+ 50 € siivouspantti joka palautetaan)  

Pieni asunto + työhuone n. 35 m2. 1- 3 kk jaksoissa taiteilijoille.

Vuokraan sisältyy sähkö, vesi ja internet-yhteys.

Asunnossa on hyvin varustettu keittiö, suihku/WC ja lisäksi TV/Radio.

Matka- ja elinkustannukset taiteilija maksaa itse.

Residenssiin voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella, josta ilmenevät aikatoive ja hakijan taiteenala sekä yhteystiedot.

Hakemukset osoitteeseen: Vantaan Taiteilijaseura ry, Galleria K, Asematie 7, 01300 Vantaa.
Yhteydenotot: info@vantaantaiteilijaseura.fi  tai residence@vantaantaiteilijaseura.fi.

Lisää taiteilijaresidenssejä: http://www.artinres.fi/

Share
English English Finnish Finnish