Galleria K | Jussi Pirttioja & Pauliina Heiskanen | MEMENTOES FOVEA | 2021

Galleria K:n näyttelyvuosi alkaa  Jussi Pirttiojan sekä Pauliina Heiskasen yhteisnäyttelyllä MEMENTOES FOVEA

MEMENTOES FOVEA 14.1. - 31.1.2021

Jussi Pirttioja & Pauliina Heiskanen

Taiteilija luo oman kielensä, jonka kehittely lähtee liikkeelle sisäisistä vaatimuksista ja intuition kuuntelusta. Se löytää muotonsa orgaanisesti sattumien ja kokeilujen kautta, eikä etukäteen aseta rajoituksia sisällölle tai teemalle. Jäljellä on havaintojen henkilökohtaisuutta ja välitöntä läsnäoloa.

Jussi Pirttioja
Ihminen näkee oman peilikuvansa kaikkialla minne katsookin, vaikka sitten poissaolona, mutta aina implisiittisesti läsnä: kaikki maalaukset ovat tavallaan muotokuvia. Näen teosteni elementit, myös ihmishahmot, yhtenä kirjavana massana jota voin vapaasti liikutella, muovailla ja valaista eri tavoin kuvitteellisessa kolmiulotteisessa tilassa.  Sommitelmien graafista runsautta tasapainottaa roskan ja epätilojen pysähtynyt tunnelma.  Kuva voi toimia ikkunana joka kokoaa kaikki aistihavaintojen rönsyt ja ylijäämän yhdeksi välähdysmäiseksi oivallukseksi.

Pauliina Heiskanen
Halu, konkretia ja eheys  punovat yhteyttä. Loputtomat virrat, joissa voi maistaa kaiken. Missä on mahdollista valita, on toiminto ja syvyys... Sellainen hauska juttu. Huoneissa värikkäitä ovia, joissa leikkisyys, rakkaus ja huumori ovat. Ollessani liikkeessä, selkäni takana oleva karuselli kuitenkin muuttaa muotoaan, mutta ei pysähdy. Hypnoosi, fantasia, todellisuus. Kuoppa.

Keramiikkaveistokset tutkivat Yakuza-kulttuurin rakennelmaa figuratiivisen veiston kautta. Intiimiys nousee teoksissa esille, kun veistetyt kehon osat viestivät pysähtyneitä eleitä ja hetkiä aina historiaa pohtien. Realistisuuden ohella teoksiin yhdistyy kehokauhua, joka ilmenee epämuodostumina, irronneina raajoina tai suurennettuna kokona. Osat ovat täynnä elämän painoa, heleyttä ja toivoa paremmasta – sivuuttamatta idealistisia kuvitteluja. Teokset nähtiin osana Amos Rexin Generation 2020- näyttelyä.

Pirttioja ja Heiskanen ovat valmistuneet Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijoiksi vuosina 2016 ja 2018.  Nykyään  he työskentelevät  yhteistyöhuoneella Lappeenrannassa ja ovat  järjestäneet lukuisia näyttelyitä eri puolilla Suomea. Mementoes Fovea on heidän ensimmäinen yhteinen näyttelynsä.
Työskentelyä  ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahasto.

 

Posted in Näyttelyt, Uncategorised, Uutiset.