Kuvataiteilija Laura Nenonen ja performanssitaiteilija Elena Vedenkantaja käsittelevät kivuliaita aiheitaan rauhallisen tilan, pysähtymisen ja hyväksynnän hengessä luoden rehellistä mutta rakkaudellista suhdetta siihen, mikä yhdistää taiteilijaa vajavaiseen, jo edesmenneeseen isäänsä.

Näyttely lähestyy aihetta aineellisina ja aineettomina lahjoina, joina mainitut kiroukset voidaan nähdä: hiljaisina jaettujen intohimojen — isältä saatujen harrastusvälineiden — muotokuvina ja toisaalta eräiden mielen järkkymisen dokumenttien korokkeellenostoina. Performanssi ja sen myötä galleriatilaan rakentuva installaatio etsii sanoja sille, mitä vanhempansa hylkäämän lapsen toivoisi tietävän.

Galleria Gjutarsissa on nähtävillä Nenosen vuosina 2022-2025 maalaamia öljyväriteoksia, jotka ovat kiinteästi sidoksissa havaintoon sekä symboliikkaan, jossa arkisesta ja yksityisestä kasvaa kerroksellista ja jaettua. Kyseessä on Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2023 valmistuneen Nenosen toinen yksityisnäyttely. Elena Vedenkantaja on tehnyt performanssia aiemmin mm. Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa.

“Maalaus mediumina on paitsi perinteikäs ja itselleni rakas, myös sisällöllisesti olennainen osa näyttelyn teemaa. Harvoina isän seurassa vietettyinä hetkinä saatoin saada kirpparilta löydetyt vesivärinapit tai pinon paperia, jolle piirtää. Yksi suurimmista meitä yhdistävistä tekijöistä on rakkaus taiteeseen ja sen tekemiseen. Isällekin se näyttää olleen hiljaa yksin pysähtytymisen ainoita paikkoja.

Pastori-isältäni periytyi myös esiintymishalu. Elena Vedenkantajan avulla tuon Gjutarsiin performanssin, jossa kirjon ja painan tahdosta riippumattomilta osastoreissuiltani matkamuistona säästämilleni sairaalavaatteille rakkaudellisia viestejä vanhempansa hylkäämälle. Sellainen oli myös isäni, joka päätyi nuorena osastohoitoon uskoakseni saman perinpohjaisen yksinäisyyden kokemuksen ajamana kuin minäkin”, Nenonen kertoo.

Performanssin myötä vaatekappaleista kasvaa tilaan näyttelyn aikana installaatio, jossa viestit kurottavat pyykkinaruilta maalausten lomasta kohti kävijää.

“Päämääräni on taiteen kautta välittää kokemus siitä, ettei kukaan ole yksin syrjäytymiselle altistavien, kulissien taa piilotettujen heikkouksiensa kanssa. Nimenomaan näiden kipeiden kohtien ja häpeänaiheiden jakaminen, niiden yhteiseksi tunnistaminen, mahdollistaa minullekin toipumisen.

Mielenterveys- ja päihdeongelmista puhutaan jonkin verran, mutta stigma on yhä vahva. Pyrin näyttelylläni tarjoamaan tilan, joissa näitä aiheita voidaan katsoa silmiin ilman häpeää. Toivon voivani auttaa ihmistä kohtaamaan itsessään ja toisissa uteliaisuudella sellaista, miltä me tavallisesti haluame kääntää katseeme.”

Lisätietoja:

Laura Nenonen
www.vedenkantajat.com
www.instagram.com/vedenkantajat

Esillä olevat teokset ovat valikoima vuonna 2021 alkaneesta laajemmasta samannimisestä, yhä kehittyvästä sarjasta. Kuten näyttelyn nimi kertoo, maalaussarja kartoittaa neljä tarinalankaa, jotka näyttelyssä järjestetään ja kudotaan uudelleen uusiksi tarinaketjuiksi. Teossarjassa kiinnitetään erityistä huomiota "visuaaliseen verkostoon" sekä yksittäisten maalausten sisällä, että koko kuvasarjassa. Toisin kuin tyypillisissä kuvituksissa, näiden maalausten tarinat ovat itseään synnyttäviä, ja kuvamotiivit, hahmot ja maisemat muodostavat jatkuvasti uusia runollisia suhteita.

Kuten satunnainen katkelma kirjasta - tai katkennut unijakso - jokainen maalaus on visuaalinen fragmentti, joka pyrkii laajempaan kertomukseen oman kehyksensä ulkopuolella. Tämä muuttuvuuden tunne ulottuu myös maalausten hahmojen nestemäiseen tilaan, joka voi helposti siirtyä ei-inhimillisestä inhimilliseen muotoon. Toisin kuin lineaarisemmissa tarinoissa, näiden maalausten tarinoita ei ole ankkuroitu keskeisiin päähenkilöihin tai ruumiinmuotoihin - sen sijaan niille on annettu vapaus liikkua vaivattomasti eläimellisten, mineraalisten, kodin esineistön tai orgaanisten muotojen välillä.

Näyttely pyrkii siis tarjoamaan monikerroksisen tarinankerronnan paikan, joka kutsuu katsojan aktiiviseksi lukijaksi kuvien keräämiseen ja yhdistämiseen.

Näyttelyä ovat tukeneet Svenska Österbottens, Svenska Kulturfonden ja Bröderna Gröndahls stiftelse.

HORSE.MONKEY.SHADOW.CLIFF is a narrative painting exhibition about storytelling, painting, and how stories help us frame experience.

The works on show are a selection of a larger evolving series with the same name begun in 2021. As the title of the show indicates, the painting series charts four story threads that within the exhibition are reordered and re-woven to form fresh story chains. Across the series, close attention is paid to the 'visual network' both within singular paintings and across an image sequence. Unlike in typical illustrations, the stories in these paintings are self-generative with pictorial motifs, characters and landscapes continually re-mined to form new poetic relationships.

Like a random passage from a book - or a broken dream sequence - each painting is a visual fragment that aspires to a larger narrative beyond its own frame. This sense of mutability is likewise extended to the fluid state of the characters in the paintings which can readily shift between non-human and human forms. Unlike in more linear stories, the narratives in these paintings are not anchored by central protagonists or bodily forms - instead they are granted freedom to move effortlessly between animal, mineral, domestic or organic shapes.

What this exhibition therefore aims to offer is a multilayered storytelling site - one that invites the viewer as an active reader in the collecting and bridging of imagery.

This exhibition has been supported thanks to Svenska Österbottens, Svenska Kulturfonden arbits stipendium i Bröderna Gröndahls stiftelse.