GALLERIA K | ARTO VÄISÄNEN | YLIVIIVATUT

ARTO VÄISÄNEN | YLIVIIVATUT | 9.9. – 3.10.2021

Näyttely koostuu erikokoisista piirustuksista. Materiaalina on hiili, tussi, lyijykynä ja erilaiset väriliidut.

Yliviivaus merkitsee poistettavaa kohtaa tekstissä, jonkinasteista hylkäämistä, niin ideassa kuin jo toteutumassa olevassa projektissa. Päätökset voivat perustua matemaattiseen järkeilyyn kustannuksista tai pelkästään tunteeseen, että tätä en halua. Se voi olla myös purkutuomio rakennukselle tai blokkaus sosiaalisessa mediassa. Yliviivaamista on internetaktivismin muoto cancel-kulttuuri, jonka tavoitteena on eristää ’vääriä’ mielipiteitä esittävä ihminen sosiaalisesta piiristään, asettaa hänet boikottiin tai saada menettämään työpaikkansa.

Kuvaan monenlaisia ihmisiä, en pelkästään turpiinsa saaneita ihmispoloja, joskin usein lopputulemana näin voisi olettaa. Piirtäminen on mitä suurimmassa määrin valintoja, jotka tulee tehtyä siinä hetkessä, missä kynä tekee matkaansa paperilla. Kun muodostunut viivasto tai hahmo ei puhuttele, päätös on luonnollisesti ylipiirtää se kohta toisenlaiseksi. Uudelleen piirretystä hahmosta mustan hiilen alla jää leijumaan aavistus hylätystä ihmisestä. Ikään kuin piirtämisprosessi itsessään kuvaisi sosiaalista vuorovaikutusta ja kerrostumia.

Näyttely on avoinna ke 12-18, to-pe 11-17 la-su 12-16.

Hannu Sillanpään näyttely, Galleria K

GALLERIA K | HANNU SILLANPÄÄ | HAVAINTOJEN PÄIVÄKIRJA

GALLERIA K | HANNU SILLANPÄÄ | HAVAINTOJEN PÄIVÄKIRJA | 13.8.-5.9.2021

“Havaintojen päiväkirjassa maalausaiheitani ovat ilo ja kauneus. Katsojan mielialan kohottaminen on Havaintojen päiväkirjan tavoite. Toivon että maalaamisen ilo välittyy, kun sivellin kohoaa ylös korkealle. Se että maalaan paljon oranssilla johtunee suomalaisista vuodenajoista, kun osaa vuotta hallitsee pimeys, valoisan ja lämpimän värin kaipuu on suuri. Lähempänä valon alkulähdettä ohut yläilma antaa väreille oman ilmeen.

Kaikilla on tietyt värit, joita suosivat. Aiemmin nähtyjä värejä ei pysty kuitenkaan palauttamaan mieleensä täsmälleen samansävyisinä. Värit ovat näin ollen henkilökohtaista fantasiaa. Absoluuttista värisilmää ei liene, toisin kuin joillakin muusikoilla on absoluuttinen sävelkorva.

Abstraktiota lähellä olevat ”maisemani” ovat mielikuvitusta, niin kuin kaiken taiteen sisältö lopulta on. Vaikka käytän sekä kylmiä että lämpimiä sävyjä, on yleisvaikutelma positiivinen. Valo voittaa aina.”

Raimo Jaatinen, Galleria K

GALLERIA K | RAIMO JAATINEN | ARKKIENKELIN VARJO

RAIMO JAATINEN | ARKKIENKELIN VARJO | 13.8. – 5.9.2021

Installaatio, maalauksia ja valokuvia

Arkkienkelin varjo
jähmettynyt kaupungin ylle
kuin suuri ruostepilvi.
Miekan salamat läpäisevät sen
terävinä lankoina
joihin varikset tarttuvat.
Keskustori, posket lommolla, itkee kuravettä.
Lasten savu nousee tehtaanpiipusta
kärventyneiden korsien kostukkeeksi.
Laula, enkelivaris,
kohota karhea äänesi taivaaseen asti:
alttarin korva painautuu pilven päälle
ja vuotaa tuhkaa.
Eila Jaatinen (1952-2012)

Näyttelyn pääosan muodostaa installaatio, joka koostuu muutamasta metristä aitoa kapearaiteista rataa, radan päädystä kohoavista tikapuista ja puisesta enkeliveistoksesta.

Ratatyömaalla ovat työt pysähtyneet jo kauan sitten. On nähtävissä merkkejä siitä, että rataa on rakennettu vankityövoimalla ja kohden vankileiriä.

Installaatio ja muut näyttelyn teokset ovat yrityksiäni löytää kuvakieltä, jonka avulla voisi kertoa jotakin sotien, epädemokraattisten hallitusten, viholliskuvien ja ennakkoluulojen aiheuttamamasta suuresta inhimillisestä kärsimyksestä.

Koska näyttelyn perusasetelma on synkkä, ei ole ollut mahdollista kuvata asioita liian suoraan, vaan viitteiden ja symbolien kautta. Näin katsojalle jää vapautta luoda oma kertomuksensa näkemästään ja liittää siihen itse kuulemiaan, lukemiaan tai omakohtaisesti kokemiaan tarinoita.

Viittaukset kristilliseen traditioon ovat tarkoituksellisia, mutta teoksiani voi jokainen tulkita oman maailmankatsomuksensa mukaisesti. Katsojan näkökulma ratkaisee, onko kysymys uskonnollisesta taiteesta vai ei.

Elämän ankaruus, mutta myös orastava toivo vuorottelevat teosteni kuvamaailmassa. Radan varteen jäänyt siivetön ja kädetön enkeli ei ole voinut auttaa, mutta pysyy loppuun asti paikoillaan, osallistuen ihmisten kärsimykseen itseään säästämättä.

Toivottomuuden yöhön pilkahtaa pitkän odotuksen jälkeen jokunen parempaan tulevaisuuteen johdatteleva valonsäde.

Musta aurinko hohtaa himmeää valoa, suuria yhteiskunnallisia ongelmia aiheuttaneen ja sananvapautta rajoittaneen ideologian symbolit rapistuvat, ja kuoleman rata muuttuu taivaan korkeuksiin johtaviksi tikapuiksi.

Niitä pitkin loppuun uupuneet ihmisetkin pääsevät enkelien kanssa kohti uutta aamua, jolloin kärsimys vihdoin loppuu ja hartaasti odotettu vapaus koittaa. Radanvarren enkelikin voi palata omiensa joukkoon.

Koska valaissee kointähtönen
mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen?
On yhä hämärää.
Taivaalle nostan yhtenään
katseeni kaipaavan.
Valoa jos en näekään,
sen tiedän loistavan.
Virsi 361

Jaakob lähti Beersebasta ja
kulki kohti Harrania.
Matkallaan hän jäi auringon
laskiessa yöksi erääseen paikkaan,
otti siltä paikalta päänalusekseen
kiven ja kävi makuulle.
Yöllä Jaakob näki unessa portaat,
jotka ulottuivat maasta taivaaseen,
ja Jumalan enkelit kulkivat niitä
ylös ja alas.
1. Moos. 28: 10-12

Raimo Jaatinen, Arkkienkelin varjo