Katson aina lähes samassa paikassa maisemaa kesäiltoina kesäpaikkani laiturilla, kävelymatkoillani pysähdyn pellon laitamille valokuvaamaan valon vangitsemia hetkiä. Ympäröivän luonnon valot ja varjot haastavat minut mukaan jokaiseen päivään. Hetket ja näyt riittävät, en tarvitse kovinkaan paljon mitään muuta, olen osa luontoa, jossa jokainen elollinen kietoutuu osaksi maailmankaikeutta. Toivon maalauksien avaavan kokemuksiani valoista ja varjoista ja luonnon läsnäolosta maalatessani. Näyttelyn teokset ovat valmistuneet vuosina 2024-2025 ja saaneet alkunsa Haukivuorella Mikkelissä ja Vantaalla Hanabölen peltomaisemissa.

Tervetuloa näyttelyyn Galleria Gjutarsiin Tikkurilaan. Näyttely on esillä 30.10.-16.11.2025 ja avajaiset ovat keskiviikkona 29.10. klo 17-19.

Näyttelyn nimi Saimme muodon viittaa sekä taiteen prosessiin että yhteiseen matkaan: kun muoto syntyy, sisäinen maailma tulee näkyväksi. Samalla nimi kertoo myös rinnakkain kulkemisesta – siitä, että yhdessä olemme saavuttaneet enemmän kuin yksin.

Taiteilijat:

Aino Eeronheimo on kuvanveistäjä, keramiikka-artesaani ja taiteen maisteri (Lapin yliopisto, 1997). Toimttuaan 18 vuotta kuvataiteen lehtorina Rovaniemellä hän ryhtyi päätoimiseksi kuvataiteilijaksi. Hänen teoksiaan on Rovaniemen ja Aineen taidemuseoiden, KWUM Studio Ceramics Museumin ja Arktisen keramiikkakeskuksen kokoelmissa.

“Veistoksissani kasvien, eläinten ja ihmisten luokittelu hämärtyy. Luonnosta löytämäni yksityskohdat sulautuvat mielikuvitusolentoihin ja eläinhahmoihin, joiden avulla käsittelen tunteita ja elämän ilmiöitä. Teokset saavat muodon rauhassa käsin rakentaen, jolloin hahmon sisin ehtii siirtyä näkyvään maailmaan. Minua kiehtoo kotimaisten villisavien tutkiminen. Olen kaivanut savea isoisoisän mailla Järvenpäässä ja Kainuun kaoliinia Puolangassa. Testailen savimassojen ominaisuuksia ja kehittelen niihin sopivia lasitteita. Nykyisin teen veistoksia myös puusta ja pronssista.”

Maria Mughal on Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija. Hän valmistui Taiteen maisteriksi v.2004 Taideteollisesta korkeakoulusta, hän on myös Kasvatustieteen maisteri (v. 2000 Helsingin yliopisto). Hänen uusimmat maalauksensa käsittelevät lapsuuden herkkyyttä ja nähdyksi tulemista. Teosten hiljaiset hetket peilaavat myös aikuisen haikeutta ja ajan kulumisen kokemusta. Hän on tehnyt neljä julkisen taiteen teosta Suomeen. Hänen taidettaan on mm. Oulun Taidemuseon, Keuruun taidemuseon ja Taidekeskus Salmelan kokoelmissa.

Sari Tenni asuu ja työskentelee Helsingissä. Tenni valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2010 sekä Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2000. Hänen teoksiaan on Suomen valtion, Paulon säätiön, Salon Taidemuseon ja HUSin taidekokoelmissa. Tenni valittiin vuonna 2005 Taidekeskus Salmelan kesän nuoreksi taiteilijaksi.

“Viimeisimmät maalaukseni saivat alkunsa Espanjan Alicanten alueen luonnosta. Inspiroiduin palmuista, joista syntyivät ”päivän palmu” -luonnokset ja tämä näyttely. Aiemmissa teoksissa keskiössä on ollut ihmisen kuvaaminen.”

Heli Tuhkanen tuli alunperin tunnetuksi koloristisena taidemaalarina, mutta vuoden 2000 vaiheilla hän laajensi ilmaisuaan veistoksiin. Hän on osallistunut näyttelyihin vuodesta 1973 lähtien ja pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Tyttöaiheisilla veistoksillaan hänet on hyväksytty kahdesti Portrait Now -biennaaliin Kööpenhaminassa. Heli valmistelee retrospektiivistä näyttelyä Kemin Taidemuseoon keväällä 2026.

“Käsittelen töissäni usein tyttöjen ja naisten elämää. Teokset syntyvät tunteista ja asioista, joita koen ja näen tässä ajassa: rakkaus, itsenäistyminen, kapina, suru ja ilo. Minua kiinnostaa elämä, ihmisen sisäisen maailman muuttuminen, moraali, ajattelu ja ajan ilmiöt.

Teen veistokseni kierrätysmateriaaleista, sillä koen luonnon säästämisen ja kulutuksen hillitsemisen aikamme haasteeksi. Olen kehittänyt kestävän ja kevyen veistosmassan toimistojen kierrätyspaperista ja täyteaineista. Tulosta voisi luonnehtia mineraali-sellukuitukomposiitiksi. Se on osoittautunut kevyeksi ja kestäväksi materiaaliksi. Siksipä osa teoksista leijailee Galleria K:n ilmatilassa.”

Kuvataiteilija Laura Nenonen ja performanssitaiteilija Elena Vedenkantaja käsittelevät kivuliaita aiheitaan rauhallisen tilan, pysähtymisen ja hyväksynnän hengessä luoden rehellistä mutta rakkaudellista suhdetta siihen, mikä yhdistää taiteilijaa vajavaiseen, jo edesmenneeseen isäänsä.

Näyttely lähestyy aihetta aineellisina ja aineettomina lahjoina, joina mainitut kiroukset voidaan nähdä: hiljaisina jaettujen intohimojen — isältä saatujen harrastusvälineiden — muotokuvina ja toisaalta eräiden mielen järkkymisen dokumenttien korokkeellenostoina. Performanssi ja sen myötä galleriatilaan rakentuva installaatio etsii sanoja sille, mitä vanhempansa hylkäämän lapsen toivoisi tietävän.

Galleria Gjutarsissa on nähtävillä Nenosen vuosina 2022-2025 maalaamia öljyväriteoksia, jotka ovat kiinteästi sidoksissa havaintoon sekä symboliikkaan, jossa arkisesta ja yksityisestä kasvaa kerroksellista ja jaettua. Kyseessä on Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2023 valmistuneen Nenosen toinen yksityisnäyttely. Elena Vedenkantaja on tehnyt performanssia aiemmin mm. Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa.

“Maalaus mediumina on paitsi perinteikäs ja itselleni rakas, myös sisällöllisesti olennainen osa näyttelyn teemaa. Harvoina isän seurassa vietettyinä hetkinä saatoin saada kirpparilta löydetyt vesivärinapit tai pinon paperia, jolle piirtää. Yksi suurimmista meitä yhdistävistä tekijöistä on rakkaus taiteeseen ja sen tekemiseen. Isällekin se näyttää olleen hiljaa yksin pysähtytymisen ainoita paikkoja.

Pastori-isältäni periytyi myös esiintymishalu. Elena Vedenkantajan avulla tuon Gjutarsiin performanssin, jossa kirjon ja painan tahdosta riippumattomilta osastoreissuiltani matkamuistona säästämilleni sairaalavaatteille rakkaudellisia viestejä vanhempansa hylkäämälle. Sellainen oli myös isäni, joka päätyi nuorena osastohoitoon uskoakseni saman perinpohjaisen yksinäisyyden kokemuksen ajamana kuin minäkin”, Nenonen kertoo.

Performanssin myötä vaatekappaleista kasvaa tilaan näyttelyn aikana installaatio, jossa viestit kurottavat pyykkinaruilta maalausten lomasta kohti kävijää.

“Päämääräni on taiteen kautta välittää kokemus siitä, ettei kukaan ole yksin syrjäytymiselle altistavien, kulissien taa piilotettujen heikkouksiensa kanssa. Nimenomaan näiden kipeiden kohtien ja häpeänaiheiden jakaminen, niiden yhteiseksi tunnistaminen, mahdollistaa minullekin toipumisen.

Mielenterveys- ja päihdeongelmista puhutaan jonkin verran, mutta stigma on yhä vahva. Pyrin näyttelylläni tarjoamaan tilan, joissa näitä aiheita voidaan katsoa silmiin ilman häpeää. Toivon voivani auttaa ihmistä kohtaamaan itsessään ja toisissa uteliaisuudella sellaista, miltä me tavallisesti haluame kääntää katseeme.”

Lisätietoja:

Laura Nenonen
www.vedenkantajat.com
www.instagram.com/vedenkantajat

Esillä olevat teokset ovat valikoima vuonna 2021 alkaneesta laajemmasta samannimisestä, yhä kehittyvästä sarjasta. Kuten näyttelyn nimi kertoo, maalaussarja kartoittaa neljä tarinalankaa, jotka näyttelyssä järjestetään ja kudotaan uudelleen uusiksi tarinaketjuiksi. Teossarjassa kiinnitetään erityistä huomiota "visuaaliseen verkostoon" sekä yksittäisten maalausten sisällä, että koko kuvasarjassa. Toisin kuin tyypillisissä kuvituksissa, näiden maalausten tarinat ovat itseään synnyttäviä, ja kuvamotiivit, hahmot ja maisemat muodostavat jatkuvasti uusia runollisia suhteita.

Kuten satunnainen katkelma kirjasta - tai katkennut unijakso - jokainen maalaus on visuaalinen fragmentti, joka pyrkii laajempaan kertomukseen oman kehyksensä ulkopuolella. Tämä muuttuvuuden tunne ulottuu myös maalausten hahmojen nestemäiseen tilaan, joka voi helposti siirtyä ei-inhimillisestä inhimilliseen muotoon. Toisin kuin lineaarisemmissa tarinoissa, näiden maalausten tarinoita ei ole ankkuroitu keskeisiin päähenkilöihin tai ruumiinmuotoihin - sen sijaan niille on annettu vapaus liikkua vaivattomasti eläimellisten, mineraalisten, kodin esineistön tai orgaanisten muotojen välillä.

Näyttely pyrkii siis tarjoamaan monikerroksisen tarinankerronnan paikan, joka kutsuu katsojan aktiiviseksi lukijaksi kuvien keräämiseen ja yhdistämiseen.

Näyttelyä ovat tukeneet Svenska Österbottens, Svenska Kulturfonden ja Bröderna Gröndahls stiftelse.

HORSE.MONKEY.SHADOW.CLIFF is a narrative painting exhibition about storytelling, painting, and how stories help us frame experience.

The works on show are a selection of a larger evolving series with the same name begun in 2021. As the title of the show indicates, the painting series charts four story threads that within the exhibition are reordered and re-woven to form fresh story chains. Across the series, close attention is paid to the 'visual network' both within singular paintings and across an image sequence. Unlike in typical illustrations, the stories in these paintings are self-generative with pictorial motifs, characters and landscapes continually re-mined to form new poetic relationships.

Like a random passage from a book - or a broken dream sequence - each painting is a visual fragment that aspires to a larger narrative beyond its own frame. This sense of mutability is likewise extended to the fluid state of the characters in the paintings which can readily shift between non-human and human forms. Unlike in more linear stories, the narratives in these paintings are not anchored by central protagonists or bodily forms - instead they are granted freedom to move effortlessly between animal, mineral, domestic or organic shapes.

What this exhibition therefore aims to offer is a multilayered storytelling site - one that invites the viewer as an active reader in the collecting and bridging of imagery.

This exhibition has been supported thanks to Svenska Österbottens, Svenska Kulturfonden arbits stipendium i Bröderna Gröndahls stiftelse.

Bernhard Lochmann’s artistic works include drawings, prints, and book objects. The working principle of collage and drawing is reflected in many of his works.

In the exhibition “Kalasatama – tuuli,” he deals with the new impressions that the site-specific Finnish wind brought him during his residency in Vantaa and inspired him to create new graphic works.

Bernhard Lochmann lives and works in Salzburg/ Austria. He studied graphic arts and teaching at the Mozarteum University in Salzburg. He trained and specialized in printmaking techniques at the graphic arts workshop at the Grafische Werkstatt im Traklhaus in Salzburg. He is a senior artist at the Mozarteum University in Salzburg, in the graphic arts class and employee at the Graphic Workshop at Traklhaus. Bernhard Lochmann participates in cultural life in Salzburg as an artist, teacher, and cultural mediator.

Welcome to vernissage on wednesday 27.8. at 17-19!

1. Olen taidemaalari, jolle ripustus on itsenäinen ja olennainen osa työskentelyä. Rakennan kokonaisuuksia, joissa meditatiivinen rauha kohtaa hengästyneen ja kiihtyneen hengityksen, sillä työskentely on hengittämistä. Nopea ja ”halpa-arvoinen” valokuvaprintti tai räiskytelty maaliaine rinnastuvat harkitusti työstettyyn pintaan muodostaen kokonaisuuksia, sillä rytmin löytyminen on tärkeää. Ihmisenkokoiset sekatekniikkamaalaukseni liikkuvat ajattomassa visuaalisessa runoudessa. Hahmoni ovat lapsenomaisia, viattomia mutta kuitenkin häiritsevän tietoisia erillisyydestään. Ajattoman rehevyyden rinnalla kulkee arkisen satunnainen kaupunkikuvasto pääkaupunkiseudulta, jossa erilaiset elämäkohtalot koskettavat toisiaan. Me olemme täällä.

2. Olen paikallaan pysyvä matkustaja sekä paikallinen nomadi. Nämä ovat pastoraalimaalauksiani. Maadoittuminen (grounding / earthing) tapahtuu paljaiden jalkojen yhdistyessä maan energiakenttään. Tämä auttaa palauttamaan kehon sähköisen tasapainon.

3. Kun sinä lähdit lopullisesti, minä irtosin täältä. Me kuljimme niin kauan yhdessä, että sinun geneettistä ainestasi säilöytyi sydämeni mitokondrioihin. Maalaus on materiaa; voisiko se olla elämän allegoria?- Ymmärrätkö puhtaassa valossa vallitsevaa rakkautta, joka yltää tämän kaiken yli ajattomuuteen, jossa kaikki on jo tapahtunut?

OK.

Piti maadoittua, koska aika on mukaansa kaappaava voimavirta. Halusin olla siellä ja täällä yhtäaikaa. Monet ovat menettäneet järkensä sellaiseen kaipaukseen. Maalaamiseni on elämän allegoria, jossa juuret ovat konkreettisessa materiassa. Meidän täytyy kiinnittyä ja maadoittua säilyttääksemme toimintakykymme.

4. Palatessamme maanpinnalle maalaan yhä. Harjoitan ikiaikaista traditiota. Tunnustan: minä rakastan teitä kaikkia, kun tahrainen paikallisjuna kuljettaa minua Tikkurilaan, paikkaan, jossa synnyin jo kauan sitten. Kotini on nyt täällä liikkuvassa junassa. Matkustan paikallani pysyen. Perillä on tila, jossa hajanainen materiaali hengittää muodostaen ykseyden. Me opettelemme hengittämään rauhallisesti ja opetamme lapsemme siihen. He juurtuvat, maadoittuvat ja löytävät suunnan.

Marikka Kiirikoffin näyttelyn avajaisia vietetään torstaina 28.8. klo 17-19 Galleria K:ssa. Tervetuloa!

Näyttelyn teokset johdattavat aikaan, jossa vesi valtaa alaa ihmisten jälkeen. Valokuvissa ja syanotypioissa on jälkiä ympäristössä tapahtuvasta tuhosta mikä on jyrkässä kontrastissa kuvien luonnollisen maailman kanssa. Miten nämä kaksi ääripäätä muovaavat toisiaan? Pääosassa ovat vedestä löytyvät pienet yksityiskohdat, sävyt ja tuntemattomat mikroulottuvuudet. Vedenalaiset muodot ja tapahtumat, joita ulkopuolisena voi vain tarkastella. Veden muuntuminen tuntemattomiksi elementeiksi ja organismeiksi liikkuu kuvissa.

Äänimaisema johdattaa veden täyttämään eteeriseen maailmaan, joka kuvaa vettä elävänä olentona, joka ympäröi meidät maapallolla joka puolelta. Siitä välittyy veden poeettisuus, ikiaikaisuus sekä sen luova ja tuhoava voima. Se miten vesi luo liikkeillään sekä eri ilmiöillään erilaisia äänimaailmoja, soljuvaa ja rytmikästä, koko ajan muuttuvaa musiikkia.

Anniina Lehtinen on pariisilaistunut turkulainen säveltäjä ja äänitaiteilija. Hän säveltää ja esittää monipuolisesti musiikkia pianolle ja lukuisille eri kokoonpanoille lisäten mukaan luonnon ääniä, elektroakustisia elementtejä sekä omaa ääntään. Laaja repertuaari kulkee klassisen, elokuvamusiikin ja ambientin kautta elektroniseen art poppiin. 

Iiris-Lilja Kuosmanen on helsinkiläistynyt valokuvataiteilija. Mamiya 7 ja Ilford Delta ovat hänen tärkeimpiä työvälineitään. Työskentely laajenee ajoittain videoon ja digitaaliseen muotoon, syanotypioihin ja veistoksellisuuteen.

Työparina he ovat toimineet vuodesta 2018 tämän projektin parissa.

Röngän työskentely on muuttunut aiempaa hitaammaksi ja pohdiskelevammaksi. Maalauksista monia on tehty useiden vuosien aikana. Katsoessaan maalausta Rönkä miettii, saisiko siitä kiinnostavamman tai rikkaamman lisäämällä uuden muodon tai värikerroksen edellisen päälle. Lopulta eteen tulee piste, jolloin maalaus vaikuttaa valmiilta. Ja sitten kuitenkin jonkin ajan kuluttua tulee halu tehdä lisää ja maalausmatka jatkuu taas.

Antti Rönkä (s.1973 Helsinki) on taidemaalari, joka valmistui kuvataiteilijaksi Imatran taideoppilaitoksesta 1998. Valmistumisen jälkeen hän on järjestänyt 24 yksityisnäyttelyä ja osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin. Antti Rönkä asuu ja työskentelee Kuopiossa.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.