Kuolinpesän esineistö, luettelointi ja dokumentointi ovat toimineet lähtökohtana installaatiolle. Näyttelytilaan rakennettu tilasidonnainen installaatio muodostaa vuoropuhelun ja muotokuvia. Installaatio koostuu mm videoista ja ääniteoksista.

Aikaisemmat osat Perhe (Family) I-III ovat olleet esillä Galleria Uusikuvassa Kotkassa, Taidekeskus Idässä, Lappeenrannassa ja Pesula Galleria Sipoossa vuosina 2024-2025.

Taiteilijan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Nelli Tanner (1976) on vantaalainen kuvataiteilija, joka työskentelee laaja-alaisesti installaatioiden, korutaiteen ja osallistavan taiteen parissa. Tannerin teokset perustuvat havaintoihin ihmisten toiminnoista arjessa ja ihmisen suhteesta arkisiin esineisiin. Tanner on valmistunut Gerrit Rietveld Academiesta (BA), Alankomaista ja Saimaan Ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi (YAMK). Tannerin näyttelytoiminta on ollut jatkuvaa ja kansainvälistä vuodesta 2000 alkaen.

Tekstiili- ja yhteisötaiteilija Tanja Vallan Dialogia väreillä -näyttely on esillä Vantaan Peijaksen sairaalan Käytävägalleriassa 2.-27.2.2026.

Näyttelyn teoksiin kietoutuu monipuolinen historia niin käytettyjen tekstiilien, niistä kudottujen mattojen kuin nyt toteutettujen teosten myötä. Materiaalina ovat leikatut räsymatot ja niiden muodostamat nukkamaiset pinnat, jotka paljastavat käytettyjen mattojen alkuperäiset kirkkaat värit usein jo kuluneiden mattojen sisältä. Teokset paljastavat pinnan alle kätketyt väriaarteet.

Moniosaiset teossarjat Väriruno ja Vastavoimat ovat syntyneet yhteistyössä Myyrmäen Vanhustenkeskuksen asukkaiden kanssa. Työpajassa vanhukset saivat toteuttaa väriympyröitä räsymatoista leikatuista suikaleista. Samalla muisteltiin kokemuksia räsyjen repimisestä, kudonnasta ja elämästä räsymattojen parissa. Usein räsymatto on kodin näyttävin värien tuoja. Toisaalta teoksissa on mukana myös niissä käytettyjen mattomateriaalien kutojien kädenjälki, sillä heidän punomansa värirytmit ovat osana pistemäistä nukkapintaa.

Taiteilija käy vuoropuhelua vanhusten toteuttamien väriympyröiden kanssa ja luo näistä kaksi väreilevää teossarjaa. Tavoitteena oli ylläpitää prosessissa samaa tekemisen riemua kuin räsymaton kutojalla raitojen kanssa leikkiessä. Väriraidat saivat kulkea melko intuitiivisesti eteenpäin toisiaan tunnustellen sävystä seuraavaan. Myös vanhusten työskentelyssä korostuivat vapaa nauttiminen väreistä ja käsillä tekemisestä. Teosten värit haastavat tutkimaan värien keskinäistä kommunikointia ja sävyjen leikkiä. Näennäiseen harmoniaan sisältyy yllätyksiä ja kontrastisiakin väripisteitä.

Näyttelyssä on mukana myös taiteilijan omia teoksia samasta materiaalista. Teoksissa leikitellään väreillä ja teosten pinnan kolmiulotteisuudella. Teokset ovat on kuin ryijymäisen nukkapinnan muodostamaa tekstiilimosaiikkia.

Näyttely avoinna 2.-27.2.2026
Aukioloajat: Ma-pe klo 8:00 – 18:30

”Oivallus ei tullut kuvatessa, vaan matkoilta otettuja kuvia katsoessa: miten paljon toistankaan yhdysvaltalaisen populaarikulttuurin kuvastoa.”

Näin sanoo valokuvaaja, vantaalainen kuvataiteilija Pasi Kostiainen. Hän on kuvannut paljon matkoillaan Yhdysvalloissa. Kuvissaan hän on huomannut toistavansa amerikkalaisista elokuvista, musiikkivideoista, levynkansista, mainoksista sekä yhdysvaltalaisesta kuvataiteesta tuttuja asioita.

Miten tehokasta Yhdysvaltain Soft Power onkaan ollut!

Onko se, miten kuvaaja näkee Yhdysvallat myös kurkotus kohti ”amerikkalaista unelmaa”? Missä määrin Hollywood ja koko tehokas amerikkalainen viihdeteollisuus on määritellyt myös suomalaista unelmaa vapaudesta, rakkaudesta, hauskanpidosta, sankaruudesta, menestyksestä… melkein mistä tahansa?

Mindscape America -näyttelyn kuvat on otettu vuosina 2016–2019. Ne olivat ensimmäistä kertaa esillä maalis–huhtikuussa 2020, juuri koronarajoitusten sulkiessa Postitalon Rajala Gallerian samalla, kun koko pandemia järkytti ihmisiä ja rajoitti elämää kaikkialla maailmassa.

Rinnakkaisnäyttelynä jo tuolloin oli esillä Moscow Underground, Pasi Kostiaisen ottamia kuvia Moskovan metrossa ja metroasemilla kesällä 2019 – siis ennen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Mustavalkoisissa kuvissa tuntuu pysähtyneen aika, mutta eivät ihmiset: Moskovan metro kuljettaa kansalaisia on yhteiskuntajärjestelmä mikä tahansa, on matkan evästeeksi tarjolla aatteellisia tai kaupallisia iskulauseita. Kesällä 2019 seinillä ei ollut kumpiakaan. Hiljaisissa matkaajissa oli kuitenkin joten suomalaiselle tuttua, samaistuttavaa alakuloa.

Kostiainen sanoo, että hänen katseeseensa kuvaajana on vaikuttanut niin Esa Pulliaisen johtaman Agents-yhtyeen musiikki kuin Aki Kaurismäen elokuvien visuaalinen maailmakin: molemmat ovat ehdottoman suomalaisia, mutta kummassakin on nähtävissä sekä amerikkalaisen populaarikulttuurin että slaavilaisen melankolian jälkiä.

”Suomalaisuudesta iso osa on amerikkalaisen populaarikulttuurin sekä slaavilaisen melankolian muovaamaa – halusimme sitä tai emme”, Kostiainen sanoo.

”Tämän pohtiminen tuntuu vielä ajankohtaisemmalta vuonna 2026 kuin näyttelyn valmistuessa 2020. Ristiriitaiselta, mutta ajankohtaiselta.”

Pasi Kostiainen on vantaalainen valokuvaaja, kuvataiteilija ja kuvajournalisti sekä kirjoittaja; toimittaja ja tietokirjailija.

Kostiainen on opiskellut Turun Taideakatemiassa, Turun AMK:ssa ja valmistunut valokuvaajaksi, kuvataiteilijaksi (AMK). Lisäksi hänellä on käsikirjoittajan koulutus.

Valokuvanäyttely Vantaan Galleria Gjutarsissa 8.–25.1.2026

Avajaiset 7.1.2026 klo 17–19

Lisätietoja:

pasikostiainen.com

Päistikkainen mummola on Heidi Wikströmin, Merja Turpeisen, Tuula Coxin ja Siiri Koposen yhteisnäyttely. Neljän naistaiteilijan ja samalla kahden äiti-tytärparin näyttely lähestyy tunteilla ladattua käsitettä, mummolaa, kunkin taiteilijan omien kokemusten kautta. Näyttelytilaan sisustetussa mummolassa on esillä mm. valokuvia, taidekirjoja, videoita, kollaaseja, veistoksia, sekä tietenkin peittomaja ja lamppumetsä! Näyttelyn esilläoloaikana järjestämme lisäksi useita sen teemoihin liittyviä tapahtumia ja työpajoja.

Meille mummola on paikka, johon liittyy voimakkaita tunteita, ja jonne muistoja, tosia tai kuvitteellisia, saattaa kertyä. Mummola voi olla myös asia, jota omassa kokemuspiirissä ei ollenkaan ole. Näyttelyssämme mummola muuttuu tilaksi, jossa sukupolvien välisiä suhteita tarkastellaan äiti-tytärparien limittyvien muistojen kautta. Siellä eri ikäisten, joskin hyvin lähellä toisiaan eläneiden ihmisten elämä ja tapa hahmottaa menneisyyttä ja sen suhdetta nykyisyyteen tulevat tutkituksi.

Kukin taiteilijoista on elänyt erilaisen lapsuuden, mikä tarjoaa samaistumiskohteita monenlaisille ja monenikäisille näyttelyvieraille. Kaikilla neljällä taiteilijalla on erilainen suhde materiaan, ja käyttämme teoksissamme keskenään hyvin erilaisia menetelmiä. Meitä yhdistää kuitenkin monialainen työskentely sekä kuvan että sanan parissa, ja palo tarkastella todellisuutta tarinan keinoin, sisäisen maailman kautta.

Päistikkaisen mummolan avajaiset ovat 26.11.2025 klo 17-20 - lämpimästi tervetuloa! Tiedossa ainakin tanssiesityksiä, runolukua, sekä Heidin ja Tuulan syksyllä 2025 perustaman Kapybara-kustannuksen uusimman kirjan esittely.

Näyttely on auki 27.11-14.12.25 Gjutarsin aukioloaikoina: ke 12-18, to-pe 11-17, ja la-su 12-16.

Näyttelyn sisustus on koottu kestävästi käytetyistä materiaaleista ja sen koontia on tukenut Avoin (www.avoin.org/). Näyttelyn suunnittelussa tai toteutuksessa ei ole käytetty tekoälyä.

Lisätietoa näyttelystä sekä tapahtumakalenteri löytyy täältä: www.kapybaratheartcollective.com/paistikkainen-mummola/

Taiteilijoista:

Kuvataiteilija ja runoilija Merja Turpeinen on tehnyt näyttelyyn paperiveistoksia ja kollaasin. Hän pohtii töissään aikaa, tarinallisuutta ja ylisukupolvisia kokemuksia, joille ei aina löydy sanoja.

Lisätietoa:
www.merjaturpeinen.myportfolio.com
www.instagram.com/t.merja
www.annetaanruno.fi

Hänen tyttärensä Siiri Koponen ammentaa teoksiinsa metsästä, kehomielestä, ja näkymättömien asioiden tuomisesta näkyväksi. Hänen taiteellinen työskentelynsä on viime aikoina keskittynyt tarkastelemaan leikin kokemusta ja sen rajoja valokuvan keinoin.

Lisätietoa:
https://skoponen.myportfolio.com

Heidi Wikström on videon ja valokuvan parissa työskentelevä kuvataiteilija ja runoilija, jota kiehtovat sadut ja todellisuuden ja kuvitelman raja-alue. Hän tuo näyttelyyn videoita ja valokuvia, yhdistäen teoksissaan myös runoa ja kuvaa.

Lisätietoa:

www.kapybaratheartcollective.com/heidi-wikstrom-about-me/

Hänen tyttärensä, monialainen taiteilija Tuula Cox (taiteilijanimeltään Esther Punny) jakaa aikansa Suomen ja New Yorkin kesken. Hän on sisustanut näyttelyyn oman lapsuutensa mielikuvitusmaailmoista ammentavan installaation, joissa yhdistyvät hänen ja Heidin tekemät taide-esineet.

Lisätietoa:
www.kapybaratheartcollective.com/tuula-cox-about-me/
www.instagram.com/esther_punny/
www.instagram.com/talo_house/

Näyttelyn on kuratoinut Vantaan taidemuseo Artsi ja se on koottu Vantaan taidemuseon kokoelmaan kuuluvista taideteoksista.

Näyttely on avoinna 21.11.2025-22.2.2026 Galleria K:ssa Tikkurilassa.

Näyttelyn taiteilijat:
Ilppo Alho, Göran Augustson, Viljami Heinonen, Sirpa Häkli, Hilda Kozári, Noomi Ljungdell, Kerttu Saali, Raili Tang, Reijo Viljanen

Peijaksen sairaalan käytävägallerian toiselle seinustalle on asettunut perhosia. Jorma Reimanin tuoreet valokuvat tarjoavat mukavassa mittakaavassa monenlaisia näkymiä perhosten kesäisestä elämästä:
perhosia päivällä – perhosia yöllä
perhosia kukilla – perhosia baarissa
tuttuja lajeja – harvinaisempia lajeja
värikylläisin siivin – hillitymmällä väriskaalalla

Käytävägallerian toiselta seinustalta löytyy
Päivi Kinnusen sekatekniikkamaalauksia kokoelmasta “Mukavuusalueestani en luovu”. Maalaukset ovat valmistuneet vuoden 2025 aikana.

Näyttelytila on avoinna arkisin maanantaista perjantaihin klo 8:00 – 18:30.

Peijaksen sairaalan osoite: Sairaalakatu 1 01400 Vantaa

Katson aina lähes samassa paikassa maisemaa kesäiltoina kesäpaikkani laiturilla, kävelymatkoillani pysähdyn pellon laitamille valokuvaamaan valon vangitsemia hetkiä. Ympäröivän luonnon valot ja varjot haastavat minut mukaan jokaiseen päivään. Hetket ja näyt riittävät, en tarvitse kovinkaan paljon mitään muuta, olen osa luontoa, jossa jokainen elollinen kietoutuu osaksi maailmankaikeutta. Toivon maalauksien avaavan kokemuksiani valoista ja varjoista ja luonnon läsnäolosta maalatessani. Näyttelyn teokset ovat valmistuneet vuosina 2024-2025 ja saaneet alkunsa Haukivuorella Mikkelissä ja Vantaalla Hanabölen peltomaisemissa.

Tervetuloa näyttelyyn Galleria Gjutarsiin Tikkurilaan. Näyttely on esillä 30.10.-16.11.2025 ja avajaiset ovat keskiviikkona 29.10. klo 17-19.

Näyttelyn nimi Saimme muodon viittaa sekä taiteen prosessiin että yhteiseen matkaan: kun muoto syntyy, sisäinen maailma tulee näkyväksi. Samalla nimi kertoo myös rinnakkain kulkemisesta – siitä, että yhdessä olemme saavuttaneet enemmän kuin yksin.

Taiteilijat:

Aino Eeronheimo on kuvanveistäjä, keramiikka-artesaani ja taiteen maisteri (Lapin yliopisto, 1997). Toimttuaan 18 vuotta kuvataiteen lehtorina Rovaniemellä hän ryhtyi päätoimiseksi kuvataiteilijaksi. Hänen teoksiaan on Rovaniemen ja Aineen taidemuseoiden, KWUM Studio Ceramics Museumin ja Arktisen keramiikkakeskuksen kokoelmissa.

“Veistoksissani kasvien, eläinten ja ihmisten luokittelu hämärtyy. Luonnosta löytämäni yksityskohdat sulautuvat mielikuvitusolentoihin ja eläinhahmoihin, joiden avulla käsittelen tunteita ja elämän ilmiöitä. Teokset saavat muodon rauhassa käsin rakentaen, jolloin hahmon sisin ehtii siirtyä näkyvään maailmaan. Minua kiehtoo kotimaisten villisavien tutkiminen. Olen kaivanut savea isoisoisän mailla Järvenpäässä ja Kainuun kaoliinia Puolangassa. Testailen savimassojen ominaisuuksia ja kehittelen niihin sopivia lasitteita. Nykyisin teen veistoksia myös puusta ja pronssista.”

Maria Mughal on Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija. Hän valmistui Taiteen maisteriksi v.2004 Taideteollisesta korkeakoulusta, hän on myös Kasvatustieteen maisteri (v. 2000 Helsingin yliopisto). Hänen uusimmat maalauksensa käsittelevät lapsuuden herkkyyttä ja nähdyksi tulemista. Teosten hiljaiset hetket peilaavat myös aikuisen haikeutta ja ajan kulumisen kokemusta. Hän on tehnyt neljä julkisen taiteen teosta Suomeen. Hänen taidettaan on mm. Oulun Taidemuseon, Keuruun taidemuseon ja Taidekeskus Salmelan kokoelmissa.

Sari Tenni asuu ja työskentelee Helsingissä. Tenni valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2010 sekä Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2000. Hänen teoksiaan on Suomen valtion, Paulon säätiön, Salon Taidemuseon ja HUSin taidekokoelmissa. Tenni valittiin vuonna 2005 Taidekeskus Salmelan kesän nuoreksi taiteilijaksi.

“Viimeisimmät maalaukseni saivat alkunsa Espanjan Alicanten alueen luonnosta. Inspiroiduin palmuista, joista syntyivät ”päivän palmu” -luonnokset ja tämä näyttely. Aiemmissa teoksissa keskiössä on ollut ihmisen kuvaaminen.”

Heli Tuhkanen tuli alunperin tunnetuksi koloristisena taidemaalarina, mutta vuoden 2000 vaiheilla hän laajensi ilmaisuaan veistoksiin. Hän on osallistunut näyttelyihin vuodesta 1973 lähtien ja pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Tyttöaiheisilla veistoksillaan hänet on hyväksytty kahdesti Portrait Now -biennaaliin Kööpenhaminassa. Heli valmistelee retrospektiivistä näyttelyä Kemin Taidemuseoon keväällä 2026.

“Käsittelen töissäni usein tyttöjen ja naisten elämää. Teokset syntyvät tunteista ja asioista, joita koen ja näen tässä ajassa: rakkaus, itsenäistyminen, kapina, suru ja ilo. Minua kiinnostaa elämä, ihmisen sisäisen maailman muuttuminen, moraali, ajattelu ja ajan ilmiöt.

Teen veistokseni kierrätysmateriaaleista, sillä koen luonnon säästämisen ja kulutuksen hillitsemisen aikamme haasteeksi. Olen kehittänyt kestävän ja kevyen veistosmassan toimistojen kierrätyspaperista ja täyteaineista. Tulosta voisi luonnehtia mineraali-sellukuitukomposiitiksi. Se on osoittautunut kevyeksi ja kestäväksi materiaaliksi. Siksipä osa teoksista leijailee Galleria K:n ilmatilassa.”

Kuvataiteilija Laura Nenonen ja performanssitaiteilija Elena Vedenkantaja käsittelevät kivuliaita aiheitaan rauhallisen tilan, pysähtymisen ja hyväksynnän hengessä luoden rehellistä mutta rakkaudellista suhdetta siihen, mikä yhdistää taiteilijaa vajavaiseen, jo edesmenneeseen isäänsä.

Näyttely lähestyy aihetta aineellisina ja aineettomina lahjoina, joina mainitut kiroukset voidaan nähdä: hiljaisina jaettujen intohimojen — isältä saatujen harrastusvälineiden — muotokuvina ja toisaalta eräiden mielen järkkymisen dokumenttien korokkeellenostoina. Performanssi ja sen myötä galleriatilaan rakentuva installaatio etsii sanoja sille, mitä vanhempansa hylkäämän lapsen toivoisi tietävän.

Galleria Gjutarsissa on nähtävillä Nenosen vuosina 2022-2025 maalaamia öljyväriteoksia, jotka ovat kiinteästi sidoksissa havaintoon sekä symboliikkaan, jossa arkisesta ja yksityisestä kasvaa kerroksellista ja jaettua. Kyseessä on Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2023 valmistuneen Nenosen toinen yksityisnäyttely. Elena Vedenkantaja on tehnyt performanssia aiemmin mm. Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa.

“Maalaus mediumina on paitsi perinteikäs ja itselleni rakas, myös sisällöllisesti olennainen osa näyttelyn teemaa. Harvoina isän seurassa vietettyinä hetkinä saatoin saada kirpparilta löydetyt vesivärinapit tai pinon paperia, jolle piirtää. Yksi suurimmista meitä yhdistävistä tekijöistä on rakkaus taiteeseen ja sen tekemiseen. Isällekin se näyttää olleen hiljaa yksin pysähtytymisen ainoita paikkoja.

Pastori-isältäni periytyi myös esiintymishalu. Elena Vedenkantajan avulla tuon Gjutarsiin performanssin, jossa kirjon ja painan tahdosta riippumattomilta osastoreissuiltani matkamuistona säästämilleni sairaalavaatteille rakkaudellisia viestejä vanhempansa hylkäämälle. Sellainen oli myös isäni, joka päätyi nuorena osastohoitoon uskoakseni saman perinpohjaisen yksinäisyyden kokemuksen ajamana kuin minäkin”, Nenonen kertoo.

Performanssin myötä vaatekappaleista kasvaa tilaan näyttelyn aikana installaatio, jossa viestit kurottavat pyykkinaruilta maalausten lomasta kohti kävijää.

“Päämääräni on taiteen kautta välittää kokemus siitä, ettei kukaan ole yksin syrjäytymiselle altistavien, kulissien taa piilotettujen heikkouksiensa kanssa. Nimenomaan näiden kipeiden kohtien ja häpeänaiheiden jakaminen, niiden yhteiseksi tunnistaminen, mahdollistaa minullekin toipumisen.

Mielenterveys- ja päihdeongelmista puhutaan jonkin verran, mutta stigma on yhä vahva. Pyrin näyttelylläni tarjoamaan tilan, joissa näitä aiheita voidaan katsoa silmiin ilman häpeää. Toivon voivani auttaa ihmistä kohtaamaan itsessään ja toisissa uteliaisuudella sellaista, miltä me tavallisesti haluame kääntää katseeme.”

Lisätietoja:

Laura Nenonen
www.vedenkantajat.com
www.instagram.com/vedenkantajat