I started working with textiles in the fall of 2022. At that time, blackouts were in Ukraine. We set out for 4-5 hours on dark fall evenings without electricity. My anxiety was off the charts, and my emotional state was heavy. Fine hand embroidery and painstaking work helped me regain my mental balance.

So began my escape from nightmarish reality into the world of dreams and illusions. The sensual and delicate creatures of my fictional worlds are a way of escaping from the daily reality that permeates my soul and body with pain and despair. Existential loneliness from which it is useless to hide, the emptiness that burns out everything alive in the heart. I go to this imaginary world of a dystopian future, where there are no people and the boundless oceans are inhabited by creatures of bizarre nature.

The erotic tenseness of their poses is combined with a subtle, physiologically defenseless sensuality; trap plants conceal aggressive expression and predatory nature. 

Thus, the magical melancholy of the garden of childhood fantasies, replaced by reflections on ontological foundations, is revealed in a dark perspective filled with mystical and horrible ghosts. But can escape be salvation if there is no escape from oneself? Vain hopes, and the mask of supposed optimism is an illusion of protection that turns one into a blind man. It is impossible to see that the false path of escape leads to a toxic wasteland into the darkness, where all life dies, where the poisoned, scorched earth consumes the last skeletons of civilization.

Eva Alvor (Olena Myrnychenko) is an artist who lives and works in Zaporizhzhia. She produces acrylic paintings, graphic works in charcoal, textile pieces, embroidery, theatre costumes and site-specific installations. In 2006 she graduated with distinction from the faculty of design at Khmelnytskyi National University. She has worked as a designer at an advertising agency, a 2D graphic artist in the gaming industry in Kyiv and a botanical illustrator. In 2019 she began working on contemporary art projects.

Eva has participated in numerous exhibitions and artists’ residencies, both in Ukraine and abroad. Her work can be found in private collections in Ukraine, Poland, Estonia, the US, Slovenia, Czechia and Germany. Since 2024 she has been collaborating on the project ‘Voices of the Invisible: Art, Marginalisation and Political Resistance in a Socioeconomic Context’, which is supported by the Karlsruhe Institute of Technology in Berlin.

Eva Alvor on Instagram: https://www.instagram.com/eva.alvor/

Valokuvataiteilja Kasper Dalkarl (1991, Helsinki) tutkii taiteessaan syvää äidin ja pojan välistä suhdetta. Taidehistoriassa on harvoin kuvattu aikuista poikaa vanhenevan äitinsä kanssa. Tavallista on sen sijaan ollut idyllinen kuvaus nuorista äideistä pienten lasten kanssa tai kontrastina kuvaus hyvin vanhoista äideistä.

Valokuva- ja taidehistoriassa on tavallisemmin korostettu ’isä-poika’ tai ’äiti-tytär’ suhteita, mutta ’äiti-poika’ suhdetta on kuvattu harvemmin. Tämä projekti on Kasper Dalkarlin ja hänen äitinsä Åsa Dalkarl-Gustavssonin yhteistyö. Kuvat on otettu paikoissa ja elementtien yhteydessä, joilla on heille kummallekin henkilökohtainen merkitys. Vesi on toistuva symboli, joka voi merkitä monia asioita: elämää, kuolemaa ja jälleensyntymää.

--

Viimeisten vuosien aikana valokuvataiteilija Lars Rebers (s. 1961, Loviisa) on työskennellyt Pyhiinvaellus-projektin parissa. Vaellus ulottuu Pernajasta Turkuun, ja hän on kulkenut fyysisen ja henkisen maailman välimaastossa, kamera kädessä. Kävelemällä ja fyysisesti ponnistamalla vahvistuu henkinen puoli, ja ajatukset taivaan ja maan välillä virtaavat sulavammin ja monimutkaisemmin.

Tämä projekti, Viimeinen tapaaminen; matka isän haudalle, on pieni sivupolku, lyhyt matka Saksaan, jossa Rebersin isä lepää muistolehdossa, Ruhewaldissa. Isä kuoli äkillisesti elokuussa 2022, eikä Rebersiä suotu osallistumista hautajaisiin.

Tervetuloa avajaisiin perjantaina 2.5. klo 17-18!

Teos Kasvun laki käsittelee kotikaupunkiini Kotkaan suunnitellun akkutehtaan ympäristöasioita ja lakia; ympäristönsuojelulain ja jätelain säännöksiä, jotka ovat merkityksellisiä hankkeen tarvitseman ympäristöluvan ratkaisemisessa. Kyltit on kuvattu tulevan akkutehtaan alueella, sen lähiympäristössä tai vaikutusalueella. Tuomalla laeista siteeratut sovellettavat säännökset nähtäville kylteissä pyrin tekemään näkyväksi niitä koskevan ympäristön elävine ja elottomine elementteineen. Tavoitteena on, että tällöin tehdashankkeen lukuisat vaikutukset säännöksissä sovellettavilta osin nousevat esiin vahvemmin paikkasidonnaisina, jotta niiden merkitystä voidaan arvioida laeissa tarkoitettujen tavoitteiden ja rajoitteiden perusteella. Pyrin myös hienovaraisesti siirtämään katsetta tapahtumiin ja seurauksiin, jotka usein jäävät suurien mittakaavojen hankkeissa sivurooliin.  

Videoteos Faradayn kivet käsittelee kaivosteollisuutta ja mineraalien etsintää kaukokartoituksen avulla. Kaukokartoituksessa malmipitoisen maaston ominaisuuksia mitataan avaruudesta käsin sähkömagneettisia aaltoja hyväksi käyttämällä. Mannerjään kuljettamien siirtolohkareiden jäljitys taas on erityinen malminetsintämenetelmä, joka on edelleen yleisesti käytössä mineraalien etsinnässä tänäkin päivänä. Jäljittämällä siirtolohkareita on löydetty useita malmiesiintymiä, jotka ovat myöhemmin johtaneet kaivoksen perustamiseen. Faradayn häkin perusteisiin turvaten yritin piilottaa lapsuuden aarteeni, äitini pellolla Kotkassa olevat siirtolohkareet ja niistä huokuvan sähkömagneettisen säteilyn. Peitin ne avaruuspeitoilla, joiden sisältämän aluminoidun mylarin väitetään estävän tai radikaalisti vähentävän sähkömagneettista säteilyä. Yrittäessäni suojella ympäristöäni avaruuspeitteillä, joiden materiaalit ovat peräisin jostain kaukana Suomesta, tunnistan teossani kolonialistisia piirteitä. Materiaalien alkuperä ulottuu jonnekin syvälle maan uumeniin, kaivokseen, jonka olosuhteista en tiedä mitään. 

Jokin aika videon kuvaamisen jälkeen löysin tiedon, jonka mukaan tuolla kuvausalueella oli malminetsintävaraus. Teollani tuskin on ollut tosiasiallista mahdollisuutta estää kaukokartoituksen katsetta. Ehkä se voi pikemminkin kertoa siitä näkymättömästä teknologisesta koneistosta, joka kiertää yllämme jatkuvalla liikkeellä ja arvottaa maaperäämme, punniten vain sille kaikkein arvokkaimmat materiaalit.

Kiitokset työskentelyn tukemisesta Koneen säätiölle ja Suomen Kulttuurirahaston keskusrahastolle.

Näyttelyn teokset herättävät pohtimaan monilajista olemista kaupungissa ja luonnon limittymistä kaupunkiin niin abstraktin kuin esittävänkin taiteen keinoin.

Näyttelyssä on esillä maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja keramiikkateoksia Vantaan taidemuseon kokoelmasta.

Monet käyttämistäni materiaaleista olen poiminut mukaani silloin, kun ne vaikuttavat olevan jo vahvasti matkalla takaisin kohti maanhuomaa. Usein ne on irroteltu kotipaikkani erinäisistä nurkista, pihapiiristä ja pelloilta. Ne ovat kasvaneet ja kukkineet. Ne ovat jo kerran olleet seiniä, ovia tai perunalaatikoita, ja kun ne eivät enää siihen ole pystyneet, olen ottanut ne talteen.

Nyt ne ovat hetken täällä, rakennuspalikoinani. Ottivat pienen kiertoreitin matkallaan maanmurusiksi, toisenlaisiksi rakennuspalikoiksi.

Tämän kaltainen elinvoimaisuus saa aikaan sen, että silmä lepää näissä teoksissa. Niinpä lopulta ei ole merkitystä mistä maalaukset koostuvat. Ne vahvistavat maalaustaiteen olemassaoloa sinällään. Yhdessä harmonisten ja murretuilla väreillä maalattujen väripintojen kanssa viivasto muodostaa sisäisen latautuneisuuden tunnun. Se tunnelma siirtyy maalauksesta toiseen hieman vaihdellen luomatta mystiikkaa, jollainen on tämän tyyppiselle maalaukselle vierasta. Kun näitä maalauksia katsoo, niistä välittyy valoisa, vapautunut tunnelma.

Maalausten väri-ilme on näennäisen neutraali ja harmaa, mutta tarkemmin havainnoituina pinnat ovat täynnä pientä elämää ja valoa. Tuo valo on osaltaan myös teoksia koossa pitävä voima ja se olemukseltaan perustuu tarkoin harkittujen sävyjen rinnastamiseen. Yksittäinenkin sävy väripinnassa on sinänsä kaunis. Kokonaisuudessaan esteettinen tavoite on saavutettu: rauhallinen, hiljainen kauneus on läsnä maalausten toteutuksessa sekä tyylikkäässä lopputuloksessa.

Jouko Korkala on ollut pitkään uskollinen tämän kaltaiselle kuvantekemiselle. Hän on kehittänyt tyylinsä lähtökohdista huolimatta konstailemattoman ytimekkääksi. Tyyli on muuttunut Korkalan omaksi, hänen työnsä ovat tunnistettavia.

Hannu Sillanpää

Tämä näyttelyni koostuu parinkymmenen vuoden periodilta, mukana myös uusimpia, joten vaikutelma on paremminkin retrospektiivinen.

Värien suhteen olen samassa vaiheessa kuin Manlio Brusatin teoksessaan ”Värien historia” pohtiessaan ”väriä, joka on ja ei ole”: jokin harmaanruskean väliltä saa vierelleen vanhan kullan, kellertävän ja harmaankeltaisen värin. Renessanssille ominainen väriherkkyys ja mieltymykset, jotka ovat meille jo melko vieraita ja kaukaisia. Vasta värin löytymisen jälkeen seuraa muoto ja kuviot.

Veistokseni ja maalaukset ovat mielestäni toistensa aisapareja ja vaativat toisensa rinnalleen. Ehkä myös samat työvälineet, kuten palettiveitsi vievät saman tyyliseen lopputulokseen ja yhdistävät teoksia. Tavoitteena veistoksillani on harmonisuus, kuten myös maalauksilla, eikä niinkään huomionhakuisuus, jota tämä aikakausi huutaa ja repii riittävästi. Toivonkin että teokseni pysäyttävät olemuksellaan kiireisen kulkijan ja auttavat näkemään niissä jotain pysyvää.