Kaikki isäni lahjat on sarja maalauksia ja performansseja, jotka käsittelevät ylisukupolvista hylkäämistraumaa, addiktiota sekä mielen herkkyyttä järkkymiselle.
Kuvataiteilija Laura Nenonen ja performanssitaiteilija Elena Vedenkantaja käsittelevät kivuliaita aiheitaan rauhallisen tilan, pysähtymisen ja hyväksynnän hengessä luoden rehellistä mutta rakkaudellista suhdetta siihen, mikä yhdistää taiteilijaa vajavaiseen, jo edesmenneeseen isäänsä.
Näyttely lähestyy aihetta aineellisina ja aineettomina lahjoina, joina mainitut kiroukset voidaan nähdä: hiljaisina jaettujen intohimojen — isältä saatujen harrastusvälineiden — muotokuvina ja toisaalta eräiden mielen järkkymisen dokumenttien korokkeellenostoina. Performanssi ja sen myötä galleriatilaan rakentuva installaatio etsii sanoja sille, mitä vanhempansa hylkäämän lapsen toivoisi tietävän.
Galleria Gjutarsissa on nähtävillä Nenosen vuosina 2022-2025 maalaamia öljyväriteoksia, jotka ovat kiinteästi sidoksissa havaintoon sekä symboliikkaan, jossa arkisesta ja yksityisestä kasvaa kerroksellista ja jaettua. Kyseessä on Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2023 valmistuneen Nenosen toinen yksityisnäyttely. Elena Vedenkantaja on tehnyt performanssia aiemmin mm. Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa.
“Maalaus mediumina on paitsi perinteikäs ja itselleni rakas, myös sisällöllisesti olennainen osa näyttelyn teemaa. Harvoina isän seurassa vietettyinä hetkinä saatoin saada kirpparilta löydetyt vesivärinapit tai pinon paperia, jolle piirtää. Yksi suurimmista meitä yhdistävistä tekijöistä on rakkaus taiteeseen ja sen tekemiseen. Isällekin se näyttää olleen hiljaa yksin pysähtytymisen ainoita paikkoja.
Pastori-isältäni periytyi myös esiintymishalu. Elena Vedenkantajan avulla tuon Gjutarsiin performanssin, jossa kirjon ja painan tahdosta riippumattomilta osastoreissuiltani matkamuistona säästämilleni sairaalavaatteille rakkaudellisia viestejä vanhempansa hylkäämälle. Sellainen oli myös isäni, joka päätyi nuorena osastohoitoon uskoakseni saman perinpohjaisen yksinäisyyden kokemuksen ajamana kuin minäkin”, Nenonen kertoo.
Performanssin myötä vaatekappaleista kasvaa tilaan näyttelyn aikana installaatio, jossa viestit kurottavat pyykkinaruilta maalausten lomasta kohti kävijää.
“Päämääräni on taiteen kautta välittää kokemus siitä, ettei kukaan ole yksin syrjäytymiselle altistavien, kulissien taa piilotettujen heikkouksiensa kanssa. Nimenomaan näiden kipeiden kohtien ja häpeänaiheiden jakaminen, niiden yhteiseksi tunnistaminen, mahdollistaa minullekin toipumisen.
Mielenterveys- ja päihdeongelmista puhutaan jonkin verran, mutta stigma on yhä vahva. Pyrin näyttelylläni tarjoamaan tilan, joissa näitä aiheita voidaan katsoa silmiin ilman häpeää. Toivon voivani auttaa ihmistä kohtaamaan itsessään ja toisissa uteliaisuudella sellaista, miltä me tavallisesti haluame kääntää katseeme.”
Lisätietoja:
Laura Nenonen
www.vedenkantajat.com
www.instagram.com/vedenkantajat