Peijaksen sairaalan käytävägalleria | FEENIKS RYHMÄ | 5.1.-29.1.2021

Peijaksen sairaalan käytävägalleriassa esillä feeniks ryhmän töitä "Elämän voimavarat"

Peijaksen sairaalan käytävägalleria | FEENIKS RYHMÄN NÄYTTELY | 5.1.-29.1.2021

ELÄMÄN VOIMAVARAT

FEENIKS-ryhmä on potilaiden ja työntekijöiden muodostama kuntouttava ryhmä arkielämän tueksi.  Elämän voimavarat- näyttelyn kuvat koostuvat kuvista, joita on tehty reilun vuoden ajan ryhmässä ja ryhmän ulkopuolella; teemana omien voimavarojen ja itselle tärkeiden asioiden huomaaminen ja nimeäminen. Ihan tavalliset ajatkin voivat olla haastavia, saati kulunut vuosi. Joskus omien voimavarojen tunnistaminen on vaikeaa, joskus se tapahtuu toisten avulla, huomaamalla tärkeitä asioita, kun toiset niitä nimeävät. Luovuus on ollut läsnä sekä kuvien ottamisessa, valitsemisessa että väripohjien tekemisessä. Voimavarasuuntautunutta ajattelua on pyritty vahvistamaan itse kunkin arjessa ja elämässä. Tuloksena on ikään kuin tilkkutäkkejä elämää kannattelevista voimavaroista. Näihin tilkkutäkkeihin on hyvä kietoutua silloin kun tarve on. Katsoja voi myös tuoda esille itselleen merkityksellisiä voimavaratekijöitä osallistavassa teoksessa.

 


Feeniks ryhmä 2020

Posted in Näyttelyt, Tapahtumat, Uutiset.