Mia Seppälän näyttelyn teokset perustuvat hänen itse kehittämäänsä työskentelytapaan, jota Seppälä kutsuu poismaalaamiseksi. Siinä valokuva painetaan maalauspohjalle ja kuvan pigmenttiä poistetaan vedellä ja pensselillä alkuperäisessä kuvauspaikassa.
Seppälän näyttelyn lähtökohtana on teossarja Poismaalatut rannat vuodelta 2022. Sarjassa Seppälä palasi valokuvien kuvauspaikoille kankaalle painetun kuvan kanssa ja poisti kuvaa vähitellen paikan päällä.
Esilläolevassa näyttelyssä toisen maiseman ääriviivat asettuvat poismaalatun kuvan päälle.
Toisia rantoja -näyttelyssä on esillä poismaalauksia, projisointiin perustuva teos, sekä sylinterinmuotoisia säiliöitä, joita Seppälä ajattelee maisemien alaviitteinä.
Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14 alkaen taiteilija työskentelee näyttelytilassa ja virittää projisoinnin uudelleen.
Tervetuloa seuraamaan taiteilijan työskentelyä ja projisointia 3.-4.10. | 10.-11.10. | 17.-18.10. klo 14!
